The Backgarden Survivalists

When you hear the word ‘survivalism’ what is the first thing that comes to your mind? Is it a heavily armed, crusading warrior in his camouflage outfit? Or is it piles of tinned beans and tuna lying on the floor of a dark, secret underground bunker? Or enthusiastic anticipation of an apocalypse? Gas masks, firearms and rambo knives?

All of these answers seem to be “correct”, at least according to a quick web search. Suddenly the screen of my laptop is filled with images of lonely guerilla-esque men, a few scantily-clad women carrying out rough tasks in the woods, all kinds of guns and weapons, very heavy personal protective equipment, rugged dugouts, and so on. Also some popular tv shows about survivalist lifestyle seem to claim that survivalism is all about solitary heroes who are at endless war against ruthless nature, or, on the other hand, small communities anticipating the doomsday and getting prepared for it by stockpiling huge amounts of canned goods and learning how to shoot a wild boar - or any type of intruder possibly threatening the colony. All in all, the mainstream of survivalism seems to revolve around manly men, military type ideas of survival, getting prepared for threats that often sound quite imaginary, and people apparently expecting to meet these threats, instead of fearing them.

The term ‘survivalist’ came into use in the early 1960’s. During the 20th century people became increasingly aware of the threats humankind was able to pose to the environment and also to its own existence. For example, greedy and irresponsible human behaviour and business practices led to the loss of more and more plant and animal species - perhaps the most famous, or the most infamous, case was the one of passenger pigeon that was declared extinct in 1914. Short-sighted human actions affected also land and its productivity: this was clearly seen in the 1930’s during the Dust Bowl, a period of severe dust storms that caused massive damage to the ecology and agriculture of the American and Canadian prairies. However, it was the Cold War era, following World War II, that made man-made risks even more apparent as the whole world was standing at the brink of nuclear war. Also, the rise of the ecological movement coincided with this development which meant new growth in the level of environmental awareness. Getting actively prepared for all kinds of emergencies became increasingly popular especially in the United States and the United Kingdom. People built fallout shelters in their gardens, stockpiled supplies, and acquired survival training and information. Plenty of books and magazines on the subject were published, and also expos for survival equipment saw the light of day. By the 1980’s survivalism had become a very profitable industry. Growing fear of various global threats, such as international terrorism, climate change, and pandemics, has ensured that interest in the survivalist ideals has stayed high or even increased during the last few decades.

However, it’s good to keep in mind that finally survivalist way of life is not that recent “invention”. Preparedness used to be a normal activity, even if our ancestors appreciated it more out of necessity than personal philosophy. Without present-day conveniences, people had to plan and prepare well in advance for times of trouble. Some skills, such as fishing, hunting, and mending clothes, that are nowadays often associated with a survivalist lifestyle used to be widely known and mastered. So, by nature, self-reliance and sustainability were an intrinsic part of everyday life for our ancestors.

We are Ian and Saara, and also we think of ourselves as some sort of survivalists. Yet, that wouldn’t probably be the first word to come to your mind if you met us on some sunny day on the street of our hometown - especially if your main source of information on the subject is Man vs Wild or Doomsday Preppers. However, the way we, or for that matter some other people, look is not important or the topic of this blog. Instead, what is important and noteworthy here are the reasons why we want to be survivalists - or maybe one would be enticed to call us something else as our way of life is about much more than just bare survival and getting prepared for extreme conditions. But let’s call us survivalists anyway, on the pages of this online diary, because one has to admit that “The Back Garden Survivalists” is after all quite a catchy name for a blog.

Another reason why we are tempted to call ourselves survivalists is the fact that in the very core of survivalism - as stated above - one can find such values as sustainability, self-sufficiency, and respect for the environment. That’s why the survivalist way of life and thinking seems very rational and reasonable, especially these days when the world and its inhabitants are facing enormous environmental threats like climate change, loss of biodiversity, and air and water pollution. These huge risks keep constantly growing which gives our way of life perhaps the most obvious justification. But even if the threats our world is now facing were much smaller and easier to approach, it still would make a lot of sense to live in a way that respects the environment, takes people living in much poorer conditions into account, promotes one’s health, is relatively low-cost, and feels immensely satisfying.

We would like to think that our approach to living and survival is humble, down-to-earth and inclusive. We admit that we are not any kind of “survivalism experts” and we don’t know everything about self-reliance and sustainability but we are happy to learn new things and are open to new ideas. So please feel free to comment on our posts and share your views with us.

- Ian and Saara

* * * * *

Kun kuulet sanan ‘survivalisti’, mikä on ensimmäinen asia, joka tulee mieleesi? Onko se raskaasti aseistettu, ristiretkihenkinen soturi maastopuvussaan? Vai onko se säilykepurkkien vuori salaisen, maanalaisen bunkkerin hämärässä? Maailmanlopun odotus innosta piukeana? Kaasunaamarit, tuliaseet ja ramboveitset?

Kaikki noista vastauksista näyttävät olevan “oikein”, ainakin mikäli pikaisen nettihaun tuloksia on uskominen. Äkkiä tietokoneeni ruutu täyttyy kuvista yksinäisistä, sissin tapaisista miehistä, muutamista vähäpukeisista, metsässä häärivistä naisista, kaikenlaisista pyssyistä ja aseista, raskaista suojavarusteista, karuista korsuista ja niin edelleen. Myös jotkin suositut, survivalistista elämäntapaa käsittelevät tv-ohjelmat näyttävät väittävän, että survivalismissa on kysymys lähinnä yksinäisistä sankareista, jotka käyvät loputonta sotaa armotonta luontoa vastaan, tai toisaalta tuomiopäivää vartovista pienyhteisöistä, jotka valmistautuvat tuhoon varastoimalla suunnattomat määrät säilykkeitä ja opettelemalla ampumaan villisikoja - ja kaikenlaisia muitakin tunkeilijoita, jotka mahdollisesti ovat vaaraksi yhteisölle. Kaiken kaikkiaan survivalismin valtavirta näyttää pyörivän miehisten miesten, armeijahenkisen selviytymisen, usein melko mielikuvituksellisen oloisiin uhkiin valmistautumisen ja näitä uhkia ilmeisen innokkaasti odottavien - ei niinkään pelkäävien - ihmisten ympärillä.

Sana ‘survivalisti’ tuli käyttöön 1960-luvun alkupuolella. Viime vuosisadan kuluessa tultiin aiempaa tietoisemmiksi niistä uhista, joita ihmiskunta saattoi ympäristölleen ja myös omalle olemassaololleen aiheuttaa. Ahne ja vastuuta pakoileva toiminta johti esimerkiksi yhä useampien kasvi- ja eläinlajien sukupuuttoon: ehkäpä kuuluisin, tai surullisenkuuluisin, näistä on muuttokyyhky, jota tavattiin viimeisen kerran vuonna 1914. Lyhytnäköiset ihmistoimet vaikuttivat myös maaperään ja sen tuottavuuteen, mikä nähtiin 1930-luvulla Dust Bowliksi nimetyn hiekkamyrskyjen sarjan koetellessa Yhdysvaltain ja Kanadan preeriaseutuja ja tuottaessa laajaa vahinkoa alueen maataloudelle ja ekologialle. Toista maailmansotaa seuranneen kylmän sodan aikana ihmisen aiheuttamat uhat kävivät entistäkin ilmeisemmiksi, kun koko maailma ajautui ydinsodan partaalle. Myös moderni luonnonsuojeluliike sai alkunsa noihin aikoihin, ja sen nousun myötä tietoisuus ympäristöasioista kasvoi. Kaikenlaisiin hätätilanteisiin varautuminen saavutti suurta suosiota erityisesti Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Pihoille ja puutarhoihin rakennettiin laskeumasuojia, koottiin varmuusvarastoja ja hankittiin tietoa ja opastusta liittyen ääritilanteista selviytymiseen. Aiheesta julkaistiin lukuisia kirjoja ja lehtiä, ja myös alan messuja alettiin järjestää. 1980-luvulle tultaessa survivalismista oli tullut varsin tuottoisa teollisuudenala. Monien pelottavien globaalien uhkien, kuten kansainvälisen terrorismin, ilmastonmuutoksen ja pandemioiden, kasvu on pitänyt huolen siitä, että kiinnostus survivalistista ajattelutapaa kohtaan on pysynyt korkeana tai jopa lisääntynyt viime vuosikymmeninä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että loppujen lopuksi survivalistinen elämäntapa ei ole millään muotoa uusi “keksintö”. Kaikenlaisiin oloihin varautuminen oli ennen vanhaan normaalia, vaikkei se esivanhemmillemme ollut niinkään elämänfilosofinen valinta vaan enemmänkin välttämättömyys. Ilman nykyajan mukavuuksia ihmisten oli suunniteltava arkeaan pitkälle eteenpäin ja varauduttava vaikeisiin aikoihin. Jotkin taidot, kuten kalastus, metsästys ja vaatteiden korjaaminen, joita nykyään usein pidetään osana survivalistista elämäntapaa, tunnettiin ja hallittiin laajalti. Niinpä omavaraisuus ja kestävyys olivat luontainen osa esivanhempiemme jokapäiväistä elämää.

Me olemme Ian ja Saara, ja mekin pidämme itseämme jonkin sortin survivalisteina. Tosin tuo sana ei luultavasti tulisi ensimmäisenä mieleesi, jos tapaisit meidät jonakin kauniina päivänä kotikaupunkimme kadulla - etenkään, jos tietosi aiheesta ovat pääosin peräisin Bear Gryllsiltä tai Doomsday Preppers -tv-sarjasta. Se, miltä me näytämme tai kukaan muukaan näyttää, ei kuitenkaan ole tärkeää tai tämän blogin aihe. Tärkeää ja huomionarvoista on sen sijaan se, miksi haluamme olla survivalisteja - tai kenties joku voisi haluta käyttää meistä jotakin toista nimitystä, sillä tavassamme elää on kysymys paljosta muustakin kuin vain valmistautumisesta vaikeisiin oloihin ja niiden yli selviämisestä. Mutta kutsuttakoon meitä nyt tässä yhteydessä sittenkin survivalisteiksi, onhan “Takapihan survivalistit” sentään aika iskevä nimi blogille.

Toinen syy, miksi survivalistiksi tunnustautuminen houkuttaa, on se tosiseikka, että survivalismin ytimestä - kuten edellä on todettu - on löydettävissä sellaisia arvoja kuin kestävyys, omavaraisuus ja kunnioitus ympäristöä kohtaan. Näin ollen survivalistinen tapa elää ja ajatella tuntuu hyvin järkevältä ja rationaaliselta, etenkin näinä aikoina, jolloin maailmaa ja sen asukkaita uhkaavat valtavat ekologiset katastrofit, kuten ilmastonmuutos, eliöstön monimuotoisuuden väheneminen ja ilman ja vesistöjen saastuminen. Nämä riskit kasvavat kasvamistaan, mikä antaa elämäntavallemme ehkä ilmeisimmän oikeutuksen. Mutta vaikka maailmaa kohtaavat uhkakuvat olisivat paljon mitättömämpiä ja helpommin lähestyttävissä, olisi sittenkin viisasta elää tavalla, joka kunnioittaa luontoa, ottaa köyhemmissä oloissa elävät huomioon, on hyväksi terveydelle, tulee suhteellisen edulliseksi ja tuntuu tavattoman tyydyttävältä.

Tahdomme ajatella, että tapamme lähestyä kovista oloista selviytymistä ja elämistä ylipäätään on nöyrä, maanläheinen ja sisäänsäsulkeva (siis vastakohtana ulossulkevalle). Myönnämme, että emme ole minkäänlaisia “survivalismi-asiantuntijoita” ja ettemme tiedä kaikkea omavaraisuudesta ja kestävästä elämäntavasta, mutta opimme mielellämme lisää ja olemme avoimia uusille ajatuksille. Kommentit ja erilaiset näkökulmat asioihin ovat siis hyvin tervetulleita.

- Ian ja Saara